Urakointi- ja rakennuspalvelut

Teemme sekä uudisrakentamista että korjausrakentamista. Toimintamme perustuu tarkkuuteen, vahvaan osaamiseen sekä jatkuvaan laadunvalvontaan. Jokainen asunto, toimitila, liiketila, julkinen rakennus ja tuotantolaitos toteutetaan taitaen ja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Huolellinen viimeistely näkyy työmme jäljessä.

Omana tuotantona rakennamme asuntoja sekä toimi- ja liiketiloja. Urakointipalveluihimme kuuluvat muun muassa teollisuusrakentaminen, korjausrakentaminen, liike- ja toimitilarakentaminen, julkinen rakentaminen sekä asuntorakentaminen.

Toteutamme asiakkaan toiveiden mukaisesti niin pieniä, kuin suuriakin kohteita. Räätälöimme palvelumme tarvittaessa yksilöllisesti asiakkaan toiveiden mukaan. Pystymme kokemuksemme ja ammattitaitomme ansiosta hallitsemaan ja kehittämään hyvinkin erityyppisiä rakennushankkeita. Voimme auttaa myös olemassa olevien tilojen kehittämishankkeissa, esimerkiksi käyttötarpeiden muuttuessa. Voimme toteuttaa hankkeen joustavasti monella eri tavalla: laskutyönä, kokonaishintaurakkana, tavoitehintaurakkana tai KVR-urakkana.

Kokonaisedullisen lopputuloksen varmistamiseksi on tärkeää, että olemme mukana hankkeessa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Otamme tarvittaessa vastuun koko rakennusprojektista avaimet käteen -palveluna: huolehdimme tontinhankinnasta, rahoituksen järjestämisestä, suunnittelusta ja rakentamisesta tai sopimuksen mukaan joistain edellä mainituista palveluista. Tutustu toteuttamiimme kohteisiin.